Marraskuu – rauhoittumisen kuukausi?

Tämän päivän blogi lähti syntymään vähän ajatuksen virtana vapaapäivänä ollessani yksin kotona. Viime aikoina työterveyslääkärin vastaanotolla on ollut jonkin verran tavallista enemmän jaksamisongelmista kärsiviä ja aika monelta taholta, niin asiakkaiden, työkaverien kuin läheistenkin suunnalta, kuluvaa marraskuuta on manattu vuoden surkeimpana kuukautena. Vaan mitä, jos luonto onkin nimenomaan tarkoittanut marraskuun rauhoittumisen kuukaudeksi?

Miten tähän pohdintaan päädyin? Tänään olen viettänyt vapaapäivää ja päätin jo etukäteen ottaa päivän varsin rennosti. Aamulla talon tyhjennyttyä laitoin takkaan tulen ja sytytin muutaman kynttilän. Spotifysta valitsin Spa- vaikutteista hyvin rauhoittavaa musiikkia ja istahdin alas sukkakutimeni kanssa, yksi omista metodeistani rentoutumiseen.

Tässä kutoessani jäin katselemaan ikkunasta ulos. Luonto vaikuttaa olevan karhun lailla siirtymässä talvilevolle, puiden oksissa ei ole mitään liikettä, on vain hyvin rauhallista ja ikäänkuin pysähtynyt tunnelma. Mistä se ajatus sitten lähti…

Jaksamisesta ja aivoista

Olen työterveyslääkärin työssäni tänä syksynä käynyt puhumassa aivojen huollon merkityksestä jaksamisen kannalta ja siinä sivussa tutustunut uusimpiin aivotutkimuksiin. Meillä on aivotutkijoiden mukaan tosi vanhat aivot. Evoluutio ihmisellä tapahtuu tosi hitaasti ja aivojen rakennepiirrokset ovat edelleen kuta kuinkin ajalta, jolloin esi-isämme asuivat luolassa.

Siis vaikka kuinka nyt eletään digiaikaa, aivot toimivat kuten satoja vuosia sitten. Meillä on aivoissa ihan oma kellosysteemi, joka käy n. 90 min sykleissä. Tämä kello säätelee mm elinjärjestelmiämme niin, että esim. yöllä ruuansulatus- ja virtsatie-elimistö ovat lepotilassa. Tätä kellosysteemiä säätelee pitkälti valo-pimeärytmi.

Jo pelkästään laadukkaan unen kannalta olisi hyvä, että valon määrä vähenisi hiljalleen nukkumaanmenoa kohti. Kännykän ja tietokoneen sininen valo on tässä suhteessa valo-pimeärytmin toiminnan kannalta oikeasti haitallinen juttu. Mutta, oletteko tulleet ajatelleeksi, että sähkövalo on loppuviimeksi aika uusi juttu?

Käyttökelpoiset hehkulamput tulivat käyttöön vasta 1879. Vielä ennen talvisotaa Suomessa lähes puolet maaseudun talouksista oli kokonaan ilman sähköä… Sitä ennen kaikkialla maailmassa valon lähteenä oli tuli. Pimeään aikaan sytytettiin kynttilöitä ja lyhtyjä ja otettiin rauhallisesti. Marraskuussa levättiin ennen joulukiireitä, takana oli kiireinen kesä ja syksy maatalous-askareiden parissa. Onnistuisiko moinen vielä nykyihmiseltä? Ajattelisikin marraskuusta niin, että mennään ajoissa nukkumaan ja ei haittaa, vaikka ihan kauheasti ei koko ajan puuhastaisi? Sytyttäisi kynttilöitä ja rauhoittuisi hyvän kirjan tai musiikin ääreen ja harjoittelisi myös jouten oloa ja lataisi omia “akkuja” joulunalusajan kiireisiin. Sykevariaatiomittauksia tekevän Firstbeatin mukaan kun joulunalusaika on suomalaisten kuormittavinta aikaa eli hyvä olisi, että silloin(kin) akuissa olisi virtaa 🙂 Miksi rauhoittuminen on hyvästä? Riittävä palautuminen on haitallisen kuormituksen ehkäisyssa ihan keskeisessä roolissa. Stressireaktio on meille reaktiona elintärkeä, sen avulla selviämme kiperistä tilanteista. Ongelmaksi stressi muodostuu, jos siitä ei palaudu vaan se jää ns. päälle. Tiettyjä varoitusmerkkejä saattaa olla ilmassa, jos uni on pätkittäistä, vatsa vaivaa tai ihan vaan jouten olo on kovin hankalan tuntuista. Pitkittynyt stressi alkaa olla terveyshaitta; se nostaa sykettä ja verenpainetta, voi aiheuttaa päänsärkyä, vatsavaivoja, rytmihäiriöitä ja alentaa vastustuskykyä. Voipa se pitkään kestäessään ajaa ihmisen uupumukseenkin. Mitä jos oltaisiinkin loput marraskuun päivät kuin entisajan maanviljelijät? Töiden jälkeen rauhallista liikuntaa, illalla rauhoittumista hyvän kirjan, käsitöiden, musiikin tai muun itselle mielekkään ja rentouttavan tekemisen kanssa? Ja kokeiltaisiin, voisiko illan pimeyden kääntääkin eduksi himmentämällä valoja tai sytyttämällä kynttilöitä ja viettämällä aikaa läheisten kanssa? Suosittelen kokeilemaan 🙂 Ps. Jos oma palautuminen herättää huolta, saat kauttamme Firstbeat-hyvinvointianalyysin -15 % alennuksella. Analyysin avulla saat tietoa palautumisesta, liikunnasta ja unen laadusta. Lisää tietoa ja tilausohjeet löydät täältä. Seuraavaan kuukausikirjeeseen olenkin kerännyt Firstbeatin kautta kertyneestä tutkimustiedosta havaintoja palautumisesta. Jos kuukausikirje ei tule vielä Sinulle, pääset tilaamaan sen tästä Palauttavaa marraskuun jatkoa! Hyvinvointiterveisin Anna-Mari

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: