Mielekkään tekemisen löytäminen päiviin ja henkisen mielenrauhan tavoittelu on erityisen tärkeää tilanteissa, joihin itse voi vaikuttaa vain rajallisesti. Koronauutisia tulee joka ilmansuunnasta 24/7, mutta samalla on myös hyvä muistaa, että jahka nyt osataan toimia oikein, tämä poikkeustilanne on vain väliaikaista ja kyllä tästäkin selvitään! Mielen hyvinvointiin kannattaa kuitenkin kiinnittää erityistä huomiota.
Päätinkin, että aloitan blogisarjan henkisen terveyden lautasmallista, jonka ovat kehittäneet arvostetut tohtorit David Rock ja Daniel J. Siegel. Henkisen terveyden lautasmallissa on seitsemän osa-aluetta, joista kutakin olisi hyvä löytyä jokaisesta päivästä edes vähäsen. Se, missä suhteessa näitä elementtejä pitäisi päivässä olla, on hyvin yksilöllistä, mutta ainakin unta olisi hyvä olla se noin 8 tuntia/yö.

Seuraavissa blogeissa tutustutaan tarkemmin mielen lautasmallin osiin yksi kerrallaan, ja tänään aloitetaan ”Playtime”-osiosta. Tällä tarkoitetaan niitä hetkiä päivästä, jolloin sallimme itsemme olla spontaaneja ja luovia ja nautimme leikinomaisesti uusista kokemuksista, esimerkiksi pelaamalla jotakin peliä.
Eli kyllä vaan, aikuisillekin on hyväksi “leikkiä”, pitää hauskaa ja nauttia olostaan. Kun toimimme spontaanisti tai luovasti, aivojemme hermosoluissa syntyy uusia yhteyksiä, millä on merkitystä esim. oppimisen ja muistin kannalta. Kaikenlaisilla käsitöillä on mm. havaittu olevan yhteyttä rentoutumiseen ja unen parantumiseen.
Itse tykkään kovasti kokeilla kaikkea keittiössä (olen siis surullisen kuuluisa “hippunen sitä ja toinen tätä; kuka niitä reseptejä lukee?”- luomuksista) ja kaikesta luovasta, on se sitten käsitöitä, askartelua, palapelin kokoamista, tms.

Tähänastisena kotoilun saldona ovat mm. aamuiset juureen leivotut sämpylät (kuvassa onnistunut setti, ei muuten onnistu aina nämä…), muutamat villasukat ja erinäisiä istutuksia. Tulipa tuossa koristeltua Hyvää Elämää- logolla pääsiäiseksi kynttilöitäkin ja tytärten kanssa yhteistyössä on syntynyt ensimmäinen korona-palapeli, aiheena Italian Venetsia, ihan sattumalta tosin, palapeli kun on säästynyt viime joulusta. Mitä peleihin tulee, meillä koko perhe on hyvin kilpailuhenkistä porukkaa, mikä esim. lautapelien kanssa on välillä vähän haastavaa, mutta Menolippua olisi pääsiäisenä ajatus kuitenkin pelata.
Miten Sinulla “Playtime” näkyy arjessa?
Hyvinvointiterveisin
Anna-Mari