Mitä ajatuksia liikunta elämäntapaohjeena Sinussa herättää?

Hyvää Elämää-verkkokaupan ensimmäinen verkkovalmennus, Hyvää Elämää terveysliikkumisen avulla, on nyt saatavilla.

Kohonneen verenpaineen omahoidossa liikunta on yksi keskeisistä elementeistä. Tutkimusten mukaan säännöllinen terveysliikunta laskee koholla olevaa verenpainetta lähes yhden verenpainelääkkeen veroisesti; parissa kuukaudessa yläpaine laskee keskimäärin 8 mmHg ja alapaine 5 mmHg. Verenpaineen lisäksi liikunnalla on monia muita tunnettuja terveyshyötyjä mm. kolesteroliaineenvaihduntaan, verensokeritasoon, vastustuskykyyn, painonhallintaan, nivelten terveyteen ja vieläpä uneen ja mielialaankin. Oletkin voinut lääkärissä käydessäsi saada kehotuksen lisätä liikuntaa. Millaisia ajatuksia tämä Sinussa herätti?

Minkälainen on Sinun suhteesi liikuntaan?

Joillakin on jäänyt sanasta liikunta karvaita muistoja koulun liikuntatunneilta. Nämä usein liittyvät siihen, että kun mitattiin tai kisattiin, ei pärjännyt tai joukkueita valittaessa oli viimeisiä valituksi tulleita. Tai valitut liikuntalajit eivät vaan muuten tuntuneet omilta. Ja meni maku koko liikuntaan. Näitä kertomuksia on erilaisissa medioissa ollut jo vuosia.

Itselleni on tullut vastaan vähän toisenlainen “haaste”. Ja ajattelin tänään kirjoittaa siitä, josko vaikka itselläni olisi ns. kohtalotovereita 🙂
Aloitin tavoitteellisen liikunnan eli urheilun 8-vuotiaana joukkuelajissa. Tavoitteelliseen liikuntaan kuuluu hyvin organisoitu harjoittelu; oli kellonaika ja paikka ja valmentaja ja joukkuekaverit odottamassa. Tai omatoimiharjoittelussa oli selkeä ohje, mitä pitää tehdä. Ja kilpaurheiluun kuului toki myös halu menestyä ja voitot oli se juttu joukkueeseen kuulumisen lisäksi, miksi harjoiteltiin, ei ehkä niinkään omaksi iloksi. Jatkoin kilpaurheilua yli 35-vuotiaaksi asti ja lopetin vasta, kun vammat, pienet lapset ja vakituinen työ yhtälönä alkoi olla ylipääsemätön toteuttaa. Ennen kilpaurheilun lopettamista n. parikymmentä vuotta sitten työhöni kuului terveyskasvatuslääkärinä toimiminen. Osana tätä työtä toimin lääkärinä mm. painonhallintaryhmissä, tai muistaakseni silloin puhuttiin vielä laihdutusryhmistä. Siihen aikaan laihduttamiseen kuului kaloreiden laskeminen ja touhu oli aika totista verrattuna nykyiseen lähestymistapaan, jossa painopiste on terveellisessä ravitsemuksessa, josta yleensä seuraa ylipainoisilla painon laskukin jollain aikavälillä. Tänä päivänä muistelen tuota aikaa hämmentyneenä; vähämpä tiesi aktiiviurheilija, joka keikkui alipainoisen ja normaalipainoisen rajamailla haasteista, joita selkeästi ylipainoisilla oli mm. liikuntaan liittyen.

Sittemmin (elämän)kokemus on tuonut paljon uutta näkökulmaa. Mutta suhde liikuntaan jäi monen vuoden ajaksi vähän oudoksi, ja tunnustan, että edelleen opettelen omaa suhtautumista nimenomaan terveysliikuntaan. Identiteetissäni edelleen elää vahvana muisto kilpaurheilijasta, joka juoksi Cooperin testeissä hyviä tuloksia ja voimaharjoittelukautena vietti kiitettävästi aikaa kuntosalilla sekä urheilukentillä veto- ja hyppyharjoituksissa. Itselle kävi niin, että kun lopetin kilpaurheilemisen, siihen saumaan osui yhtälö pienet lapset, taloremontti ja erittäin haastava ja paljon reissaamista vaativa työ. Ja arvatkaapa, mikä jäi? No se liikunta jäi, sillä seurauksella, että nykykunnossa ajatuskin kilpavuosien harjoitteiden tekemisestä on sula mahdottomuus. Ja se on ajanut minut miettimään, mikä on liikunnassa tarpeeksi ja mitä se sellainen terveysliikunta on? Ei maksimisykkeitä, ei kokemusta siitä, kun lihakset huutaa maitohapoissa. Kontrasti aiemmin harrastamaani liikuntaan terveysliikunnassa on kova. Vasta ihan viime aikoina olen aktiivisesti kääntänyt omatkin ajatukset siihen, mitä jo vuosia olen puhunut asiakkailleni eli potilaille; kaikki liikkuminen on hyvästä! Jokainen askel, jokainen luonnossa vietetty hetki, jokainen selän venytys on enemmän kuin ei-mitään.

Ilolla otinkin vastaan UKK-instituutin v. 2019 päivittämän Terveysliikuntasuosituksen, joka tuli uunista ulos uudella nimellä Liikkumisen suositus. Koska sairauden vuoksi liikuntakyvyttömiä lukuun ottamatta kaikkihan me liikumme, tärkeää on vaan löytää se oma juttu. Itselleni se oma juttu oli oivallus siitä, että vaikka ei mennä treeniohjelmalla ja kovilla sykkeillä, voin silti liikuskella tavalla, mikä on oikein hyväksi terveydelleni ❤️.

Onko Sinulla todettu kohonnut verenpaine? Tiedätkö, että olisi ehkä hyvä liikkua enemmän tai olet saanut peräti kehotuksen siihen? Kaipaisitko vinkkejä, miten pääset liikkeelle ja tukea aloittamiseen ja liikkumisen jatkamiseen, hyvällä ja armollisella tavalla, johon kuka vain pystyy?

Hyvää Elämää-verkkokaupan ensimmäinen verkkovalmennus, Hyvää Elämää terveysliikkumisen avulla, on nyt saatavilla tutustumistarjoushintaan 19,90. Pakettiin kuuluu n. 30 min kestävä esittelyvideo, jossa käydään läpi mm. mitä terveysliikunta on, miten sitä voi harrastaa, jos on jo terveyshaasteita, jne. Tämän lisäksi saat Työkirjan omaan käyttöösi. Työkirja sisältää tiivistetysti tietoa terveysliikunnasta ja paljon vinkkejä käytännön toteutukseen sekä luonnollisesti päiväkirjan, johon voit merkitä liikkumistasi. Ja vielä näiden lisäksi saat kutsun suljettuun Facebook-ryhmään, jossa pidän live-sessioita teemaan liittyen. Verkkokauppaan pääset tästä.

Tervetuloa liikkumaan kanssamme!

Hyvän elämän terveisin
Anna-Mari


Anna-Mari Lahtinen
Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri
Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhuja

Mennäänkö?

Liikuntakuukauden osalta olisi lenkille lähdön aika! Laji on vapaa; kävely, sauvakävely, juoksu, suunnistus, pyöräily, uinti, kaikki käy! Tärkeää onkin valita laji, josta itse pitää, näin innostus pysyy kauemmin yllä. Ja taas lääkärinä pakko sanoa se varoituksen sananenkin eli jos sinulla on jotakin huolta terveydestäsi tai liikunnan sopivuudesta tai olet toipumassa sairaudesta tai leikkauksesta, keskustele ensin lääkärisi kanssa.

Muistathan myös Hyvää Elämää arvonnat ja 15 % alennuksemme Firstbeat- hyvinvointianalyysistä. Näistä lisää blogin loppupuolella.

Mitä kestävyysliikunta tekee meille ja terveydelle?

Kestävyysliikunnan terveysvaikutukset ovat moninaisia ja hyvin tunnettuja; kestävyysliikunta kehittää hengitys- ja verenkiertoelimistön kuntoa ja edistää sydämen, verisuonten ja keuhkojen terveyttä. Veren rasva- ja sokeritasapaino paranee ja painonhallinta helpottuu. Mikä saattaa joillekin tulla uutena, on jo yhden liikkumiskerran aikaansaamat myönteiset vaikutukset kehossa.

Mielihyvähormonit lähtevät liikkeelle ja myös rasva- ja sokeriaineenvaihdunnan kannalta edulliset vaikutukset alkavat saman tien, jo liikunnan aikana ja säilyvät noin kaksi päivää. Osa liikunnan positiivisista vaikutuksista ottaa vähän pidemmän ajan kehittyäkseen, alla UKK-instituutin kuva liikunnan vaikutuksista myös pidemmällä aikavälillä. Vähän niin kuin rahaa laittaisi pankkiin, eikö? Korko terveysvaikutusten muodossa on toki liikkumisessa paljon parempi 🙂

terveysliikunta

Mitä jos liikkuminen on jäänyt vähiin? Miten päästä alkuun?

Liikuntaharrastuksen aloittaminen ei ole koskaan liian myöhäistä!
Ihan ensinnä kannattaa valita sellainen liikuntamuoto, joka sopii itselle. Eikä sitäkään sitten heti seitsemänä päivänä viikossa, vaan jos liikunta on jäänyt varsin vähälle huomiolle, jo yksi kerta viikossa on 100 % enemmän kuin aiemmalla viikolla eli siitä lähdetään liikkeelle!

Liikunnan lisäys tapahtuu liikuntakertoja lisäämällä. Vasta tämän jälkeen kannattaa alkaa pidentää yhtä liikuntakertaa tai nostaa harjoituksen tehoa. Kun ollaan päästy terveysliikunnan tavoitteeseen eli viikossa 2 h 30 min liikuntaa kohtalaisella teholla (hengästyy lievästi, esim. reipas kävely) tai 1 h 15 min rasittavaa liikuntaa viikossa, sitten olisi vuorossa lihaskuntotreenin aloittaminen, siitä sitten seuraavassa blogissa.

Ja vielä sen verran, että jo 10 min lenkillä on osoitettu olevan terveysvaikutuksia. Ja jos liikut ulkona ja luonnossa, hyvä muistaa sekin, että tutkimusten mukaan jo 15 min metsän siimeksessä auttaa palautumisessa. Eiköhän siis lähdetä liikkeelle!

Lisää terveysliikunnasta ja mm. aloittajan liikuntaopas löytyy UKK-instituutin sivuilta.

Muistathan myös alennushintamme (-15%) Firstbeat hyvinvointi-analyysiin!
Analyysissä saat tietoa liikunnallisesta aktiivisuudestasi, palautumisestasi ja myös kuntotasostasi.

Näin saat Firstbeat Hyvinvointianalyysin alennettuun hintaan:bg2

  • Mene Firstbeatin verkkosivuille
  • Klikkaa ”Osta Hyvinvointianalyysi ja palaute verkkokaupasta”
  • Kohdassa Firstbeat Hyvinvointianalyysi klikkaa ”Add to cart”
  • Kirjoita kohtaan ”Coupon code” hyvaaelamaa2019 ja saat 15 % alennuksen!

Ensi lauantaina 23.3.2019 uusi arvonta; kuka onnekas saa seuraavan Hyvää Elämää jumppapussin?
Arvonnan ohjeet Facebookissa.

Liikunnan iloa kaikille!

Hyvän Elämän terveisin
Anna-Mari

Liikunta – Hyvän Elämän eliksiiri

Jo 7500 askelta päivässä auttaa vähentämään sydän- ja verisuonisairauksien riskiä, pitämään veren rasva- ja sokeriarvoja hyvällä tasolla ja helpottamaan painonhallintaa!

cropped-logonelio_hyvc3a4elc3a4mc3a4.jpg

Hyvän Elämän blogisarjassa jatkamme lääkärin näkökulmasta pohdintaa asioista, jotka mahdollistavat kiireisessä maailmassa elämänhallinnan kokemuksen, riittävän palautumisen ja hyvän stressinhallinnan. Seuraavana vuorossa on liikunta. Lähdemme rauhallisesti liikkeelle arkiaktiivisuudesta, tästä lisää blogin loppupuolella.

Aiemmissa blogeissa olemme tutkailleet tavoitteiden saavuttamiseen ja parempaan uneen liittyviä työkaluja. Eli jos liityt lukijoihimme tässä vaiheessa, käythän tutustumassa myös aiempiin blogeihin! Erityisesti unen merkitystä ei voi liiaksi korostaa, puhutaan sitten terveyden edistämisestä tai tavoitteiden saavuttamisesta; uni vaikuttaa kaikkeen!

Liikunnan vaikutukset terveyteen ​​​​

Liikunta on terveyden kannalta hyväksi, sen tietää varmasti jokainen.
Oikein annosteltuna liikunnalla voidaan vaikuttaa positiivisella tavalla lähes kaikkiin elimistön toimintoihin. Liikunta auttaa, olipa sitten verenpaineesi, verensokeriarvosi tai kolesteroliarvosi koholla, mikäli kärsit nivelrikon oireista tai nukkumisesi on huonoa. Myös painonhallinnan onnistumisessa liikunta on vahvana tukena ruokavaliomuutosten ohella. Stressinhallintaa ja masennusta liikunta parantaa mm. syöttämällä elimistöön “mielihyvä-hormonia”, endorfiinia. Esim. masennuksen hoidossa tutkimusten mukaan liikunta vastaa teholtaan yhtä masennuslääkettä.

smiley-147407__480Aineenvaihdunnan vaikutusten kautta riski sydän- ja verisuonisairauksiin, tyypin 2 (aikuisiän) diabetekseen ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksiin pienenee. Liikunta parantaa myös tasapainoa ja vähentää kaatumistapaturmia. Kohtuullisesti kuormittava liikunta vaikuttaa suotuisasti myös vastustuskykyymme ja näyttää vähentävän mm. flunssia.

Liikunnan puute taas näkyy paitsi tulevassa terveydessä, myös jo hyvin lyhyessä ajassa mm. huonona unen laatuna ja päiväaikaisena väsymyksenä. ​

Monipuolinen, sopivasti kuormittava ja säännöllinen liikunta onkin yksi parhaimmista keinoista varmistaa, että virtaa riittää jokapäiväisiin askareisiin, puhumattakaan pidemmän aikavälin terveyshyödyistä!

Tavoitteena terveysliikunta

Lääkärinä kun tätä blogisarjaa kirjoitan, terveys ja sen edistäminen on “se juttu”. Myös liikunnan osalta keskityn vain terveyttä tukevaan liikuntaan.

Terveysliikunnasta puhutaan, kun

  • liikunta toistuu riittävän usein ja pitkään ja
  • sen aiheuttama kuormitus on vähintään kohtalainen, mutta ei liiallinen

Kuntoliikunnan lisäksi esim. harrastuksiin tai työhön liittyvä ripeä liikkuminen ja kodin tai kesämökin ruumiilliset työt ovat useimmiten hyvää terveysliikuntaa. Tutkimustulosten mukaan jo kevyt liikunta vähentää liikkumattomuudesta koituvia terveyshaittoja. Terveysliikunnalla tarkoitetaan siis liikuntaa, jota melkeinpä kuka tahansa pystyy tekemään, lähestulkoon missä vaan ja ilman isompia taloudellisia investointeja. Ei ehkä niin media-seksikästä, mutta voi miten hyvää terveydelle!

Yksinkertaisuudessaan terveysliikunta tarkoittaa alla olevaa UKK-instituutin liikuntapiirakkaa; riittävästi kestävyyskuntoa (aerobista) liikuntaa höystettynä lihasvoimaa ja kehon hallintaa parantavilla harjoitteilla.

liikuntapiirakka

Ensimmäisen viikon tavoite: Arkiaktiivisuus kunniaan

Liikuntakuukauden aluksi pysähdytään katsomaan, miten aktiivista arki on. Tässä päivän aikana otettu askelmäärä toimii hyvänä mittarina. 7500 askelta päivässä on arkiaktiivisuuden osalta jo ihan ok tasoa, alle 5 000 askelta päivässä merkitsee liikunnallisesti passiivista päivää kun taas yli 10 000 askelta päivässä liikunnallisesti aktiivista päivää.

Hienoa, jos 10 000 askelta tulee päivässä täyteen, mutta 7500 on jo kelpo tavoite, myös terveyshyötyjen osalta, ja ehdotankin sitä seuraavan viikon liikuntatavoitteeksi.

Useimmissa älypuhelimissa askelmittari on mukana, samoin tätä tarkoitusta varten on useita erilaisia älylaitteita. Etenkin toimistotyötä tekevillä ja opiskelijoilla iso osa päivästä tahtoo mennä istuessa. Mm. omassa lääkärintyössäni keskimääräinen askelmäärä työpäivän aikana harvoin ylittää 3000 askelta.

Miten saada askeleita lisää?

Hyötyliikunta ja kävelylenkit ovat erinomainen keino.
Tässä muutamia muita vinkkejä, miten askeleita voi helpohkosti saada päivään lisää:

  • Kävele tai pyöräile töihin, jos mahdollista, tai kun käyt hoitamassa asioita, jää pois bussista pari pysäkkiä aiemmin tai jätä auto parkkipaikan kauimpaan ruutuun
  • Jos teet istumatyötä, tauota työtä mieluummin 30, mutta vähintäin 60 min välein ja nouse silloin ylös
  • Käytä rappuja hissin sijaan
  • Jos mahdollista, käy lounaan jälkeen pienellä ulkolenkillä, näin myös lounaan jälkeinen verensokerin jyrkin nousu taittuu

Olethan jo mukana? Meillä on oma Hyvää Elämää- liikuntaryhmä, johon olet sydämellisesti tervetullut!
Konkreettiseen yhdessä liikkumiseen meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta, koska Hyvää Elämää- seuraajia asuu ympäri Suomea. Mutta hyvä on omaa suoriutumista seurata ja jakamalla omaa tekemistään ja tsemppaamalla muita saa itselleenkin hyvää mieltä.

Tervetuloa siis mukaan liikuntaporukkaamme! Ohjeet mukaan pääsemiseen löydät edellisestä blogista.

Maaliskuun aikana mukana olevien kesken arvotaan viikottain Hyvää Elämää- jumppapussi.

Muistathan myös alennushintamme Firstbeat hyvinvointi-analyysiin!
Analyysissä saat tietoa liikunnallisesta aktiivisuudestasi, palautumisestasi ja myös kuntotasostasi.

Näin saat Firstbeat Hyvinvointianalyysin alennettuun hintaan:

  • Mene Firstbeatin verkkosivuille
  • Klikkaa ”Osta Hyvinvointianalyysi ja palaute verkkokaupasta”
  • Kohdassa Firstbeat Hyvinvointianalyysi klikkaa ”Add to cart”
  • Kirjoita kohtaan ”Coupon code” hyvaaelamaa2019 ja saat 15 % alennuksen!

Aktiivista viikkoa kaikille!

Hyvän Elämän terveisin
Anna-Mari

Lähde mukaan liikkumaan kanssamme!

Maaliskuun teemana on liikunta ja olet sydämellisesti tervetullut liikkumaan kanssamme! Tarkoituksena on liikkua terveysliikkujan tapaan, joten rohkeasti mukaan, kuntotasosta riippumatta!

Tervetuloa mukaan Hyvää Elämää- liikuntaporukkaan!

Olisi hienoa, jos lähdettäisiin porukalla liikkumaan, riippumatta siitä, oletko liikuntaa aloittava tai jo valmiiksi liikunnallisesti aktiivinen! Jos terveydentilasi tai toimintakykysi mietityttää tai olet toipilas, varmista vielä lääkäriltäsi liikunnan sopivuus.

Joka viikko arvomme kaikkien mukana olevien kesken Hyvää Elämää- jumppapussin (kuvassa), lähde siis mukaan!

Erilaisia liikuntasovelluksia on useita, omalle ryhmällemme valitsimme kotimaisen Polar Flow-ryhmän. Hyvää Elämää- liikuntaporukkaan mukaan päästäksesi käy rekisteröitymässä Polarin sivuilla

  • Täytä *:llä merkityt, pakolliset kentät.
  • Sijainti- kohtaan tulee Finland
  • Paina lopuksi ”Luo tili” –painiketta (sivun alareunassa oikealla)
  • Jos kaikki kentät olivat oikein täytetty, olet onnistuneesti kirjautunut ”Polar Flow” –palveluun. Jos kentissä oli puutteita, sinua pyydetään korjaamaan / täyttämään puuttuvat kohdat, jonka jälkeen jatka kohdasta 2.
  • Muista vahvistaa sähköpostiisi tullut sähköpostiosoitteen vahvistuspyyntö.
  • Polar Flow-sivulla mene yläpalkista Yhteisö > Kaikki ryhmät > Hyvää Elämää
  • Klikkaa Hyvää Elämää ryhmää ja edelleen “Liity ryhmään”, ja olet mukana!
  • Aloituksen ja myös käytön tueksi löytyy myös Polar Beat opastusvideo.

Hienoa, jos saadaan iso porukka koottua mukaan, vinkkaa siis myös kaverillesi! Kohta startataan!